Alkumatkan ajatuksia

Tarkoituksena oli kirjoittaa matkavalmisteluista sitä ja tätä, mutta täällä sitä nyt ollaankin jo Kööpenhaminassa odottamassa jatkolentoa Zagrebiin. Päivät kuluivat siivillä lomaillessa, eikä lähtöä oikeastaan tullut ajateltua minään todellisena ennen kuin pari päivää sitten. Pakkausoperaatio oli oma lukunsa, kun piti miettiä, mitä kaikkea mahdollisesti tarvitsen kolmen kuukauden aikana. Alla on onneksi yksi pidempi oleskelu ulkomailla (vaihto-opiskeluvuosi Irlannissa), joten ainakin oli jonkinlainen haisu siitä, mitä ei kannata pakata mukaan. Kaikenkaikkiaan tavoitteena oli lähteä mahdollisimman kevyellä varustuksella, jokainen voi päätellä alla olevasta kuvasta onnistuinko vai en...

Viimeistään tänään aamu kuudelta lähdöstä tuli todellista, kun piti hyvästellä Oma Ihminen Helsinki-Vantaalla ja lähteä yksin eteenpäin. Matkustushistoriastani mainittakoon, että olen kyllä matkustellut ympäri Eurooppaa ja viettänyt opiskeluaikoina yhden vuoden vaihdossa Irlannissa, mutta tämän kaiken olen tehnyt yhdessä edellä mainitun Oman Ihmisen kanssa. Nyt matkustan ensimmäistä kertaa yksin. Yksi suurimmista haasteista alkavassa syksyssä lieneekin meille molemmille pärjääminen puolikkaina, tapahtui se sitten Koprivnicassa, tai koto-Tampereella, mihin toinen jäi pitämään taloa.

Mutta nyt, katsokaamme eteenpäin. Seuraavat 4 tuntia odottelen vielä täällä Kööpenhaminassa, minkä jälkeen lennän Zagrebiin. Zagrebin lentokentällä minua on (toivottavasti!) vastassa kollega, joka kuskaa minut n. 100 km päähän Koprivnicaan ja majapaikkaani. Koprivnicassa tulen asumaan paikallisen pariskunnan yläkerrassa opiskelija-asunnossa, jonka he ovat sinne vastikään remontoineet. Hilpeyttä herätti sähköposti, jossa kerrottiin että ”he ovat ostaneet uusia pyyhkeitä ja lakanoita, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Lisäksi he tekevät vielä asuntoon uuden sisäänkäynnin”. Pyyhkeiden ja lakanoiden oston vielä jotenkin ymmärtää (joskin sekin on jo älyttömän ystävällistä ja ajattelevaista), mutta että minua varten vielä aletaan seinää puhkomaan. Olen kyllä kuullut kroatialaisesta vieraanvaraisuudesta, mutta... No, ainakin tunnen itseni tervetulleeksi!

Maanantaina alkaa sitten työ - mielenkiinnolla odotan, mitä ensimmäinen viikko tuo tullessaan. Toivottavasti ehdin viikonlopun aikana tutustua kaupunkiin sen verran, että kirjastokin löytyy.

Toiseksi viimeisen työpäivän fiiliksiä

Niin sitä ollaan huomaamatta ehditty jo elokuulle ja lähtö sen kuin lähestyy... Kuukauden päästä on ensimmäinen työviikko Koprivnicassa jo takana päin! Lähtövalmistelut ovat sujuneet epäilyttävän helposti ja tuntuukin, että olen unohtanut jotain oleellista. En viitsi tylsistyttää byrokraattisilla yksityiskohdilla, mutta sanottakoon sen verran, että tähän mennessä haastavinta on ollut tulkita Kroatian lähetystön kökköenglanninkielistä sähköpostia ja yrittää saada siitä selville, mistä dokumenteista minulla pitää olla mukanani viralliset, kroaatinkieliset käännökset anoessani tilapäistä oleskelulupaa. Anelu tapahtuu ilmeisesti Koprivnican poliisiasemalla, jonne minun pitää marssia ensitöikseni sinne asti päästyäni. Mutta ehkä kirjoitan tästä sitten, kun (jos) oleskelulupahärdelli on onnellisesti ohi. Saa nähdä, onko maan vastikään alkanut EU-jäsenyys vielä ehtinyt vaikuttaa maahantulokäytäntöihin.

Tällä hetkellä keskityn kuitenkin vasta töitten loppumiseen Sastamalassa, sillä ylihuomenna alkaa loma. Loman jälkeen lähden suoraan reissuun, joten olen sitten huomisen jälkeen kaikkiaan neljä kuukautta poissa täältä. Aika vaikelta tuntuu valmistautua niin "pitkään" poissaoloon. "Pitkään" siksi, että moni muu on ollut täältä välillä pois paljon pidempäänkin, eikä sitä ole arkisessa aherruksessa meinannut edes huomata. Epäilen, että omakin poissaoloni tuntuu lopulta hyvin lyhyeltä - ainakin muitten mielestä. Ja eiköhän se omastakin mielestäni ala tuntua lyhyeltä ainakin siinä vaiheessa, kun palaan taas tänne.

Työpöytäni, kertaalleen siivottu...

Joka tapauksessa siivosin pöytäni haikeissa tunnelmissa jo viime viikolla (mikä oli typerää, koska nyt se on jo aivan yhtä sekainen kun ennenkin ja pitää vielä huomenissa ennen lähtöäni raivata uudestaan), delegoin hommiani muiden osaaviin käsiin ja olen hyvästellyt työkavereita sitä mukaan, kun he ovat jääneet lomille niin, etteivät ehdi palata sorvin ääreen ennen kuin itse jään pois.

Nyt nokka todenteolla kohti syksyä. Vähintäänkin siinä mielessä, että kielen opiskeluun pitäisi todellakin jo aktivoitua! Pienenä sivuraiteena sanottakoon, että luen juuri Mia Kankimäen kirjaa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (vaikka pitäisikin lukea lähinnä sitä kroaatin oppikirjaa). Kirja on Kankimäen kertomus vuorotteluvapaasta, jonka aikana hän matkusti Japaniin tutkimaan tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovineidon, Sei Shōnagonin elämää. Luin, miten Kankimäki lähti matkaan kielitaidottomana ja muutenkin vähin tiedoin ja ajattelin, että kaikkea sitä ihmiset viitsivät tehdä. Sitten aloin miettiä hieman tarkemmin, että niin tosiaan... Jokseenkin samassa veneessä tässä taidetaan kuitenkin olla, vaikken nyt aivan historiallista tutkimusta olekaan menossa tekemään.

Mia Kankimäki - Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013)

Asiakaspalvelussa pitäisi sen sijaan jotenkin pärjätä ja lupauduin myös puhumaan Kroatian kansalliseen kirjastokonferenssiin Grundtvig-ohjelmasta ja elinikäisestä oppimisesta suomalaisissa kirjastoissa (tämä kylläkin englanniksi, toivon. Jaiks, joka tapauksessa). Mutta tästä kaikesta voin panikoida sitten myöhemmin. Mia Kankimäki selviytyi hienosti Kiotossa (tai ainakin kirjan viimeiseen neljännekseen mennessä on selviytynyt, loppuratkaisu ei ole ihan vielä tiedossa), joten miksen minäkin selviytyisi Koprivnicassa!