Marraskuisia hommia - englannin työpajasta suomalaisiin säveliin

Marraskuu on ollut melko kiireinen - niin omien tekemisteni puolesta kuin kirjastolla muutenkin. Kuun alkupuolella kiirettä aiheuttivat erityisesti kirjaston avointen ovien päivä ja vuoden kirjasto -juhlallisuuksien järjestäminen. Avointen ovien päivänä en ollut paikalla, mutta vuoden kirjasto -juhlaan osallistuin. Minua pyydettiin valmistelemaan sinne lauluesitys, joten lupasin esittää juhlassa Pirkanmaan maakuntalaulun "Kesäpäivä Kangasalla". Juhlapäivä oli 11.11. ja pitkän lämpimän jakson jälkeen se oli ensimmäinen oikea syyspäivä. Vettä tuli kuin aisaa ja tuuli puhalsi - onneksi pakkasin elokuussa mukaani goretexit ja Hai-saappaat! Niinpä saavuin juhlapaikalle upeaa, suomalaista syystyyliä esitellen (oli minulla mukana juhlavaatteet, jotka puin kirjastolla, vaikka mietinkin, että tuulipuku ja kumisaappaat olisivat tuoneet esitykseen eksoottista lisäarvoa). Laulu ja muut juhlallisuudet sujuivat hyvin, "Fran Galović"ista tuli virallisesti Kroatian vuoden kirjasto ja sitten syötiin kakkua!

Ohjelmassa oli muun muassa kansanmusiikkia Podravinan alueelta (missä Koprivnicakin sijaitsee).

Kirjaston henkilökunta vastaanottamassa palkintoa.

Vuoden kirjaston onnellinen johtaja. Kuva: Knjižnica i čitaonica “Fran Galović”

Kirjastolaisia (entisiä ja nykyisiä) kaakun äärellä. Kuva: Knjižnica i čitaonica “Fran Galović”

Juhlallisuuksien jälkeen oli aika palata kotiin valmistelemaan englannin kielen työpajaa, jonka pidin viime viikolla. Työpaja järjestettiin paikallisen vammaisjärjestö Bolje Sutran tiloissa ja tarkoitus oli opettaa englannin alkeita aikuisille, joilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia opiskella englantia. Etukäteen ryhmän taitotasoa tiedustellessani minulle sanottiin, ettei kukaan osaa yhtään englantia ja toivomuksena oli käydä läpi ihan perusjuttuja tervehdyksistä ja esittäytymisestä lähtien. Valmistelin tunnin, jossa lähdetään liikkeelle aakkosista ja opetellaan sitten sanomaan hyvää huomenta, hyvää päivää ja niin edelleen. No, itseasiassa ryhmä kyllä osasi jo kaikki asiat, mitä minun oli tarkoitus opettaa. Näin ollen työpaja tuntui omasta mielestäni hieman turhalta, mutta kävimme kuitenkin kaikki asiat läpi ja kenties siinä joku oppi jotain uuttakin. 

Nämä "opittiin" ja aika paljon muutakin.

Työpajalaiset olivat innokkaita ja keskustelua käytiin niin kroaatiksi kuin englanniksi (ja vähän suomeksikin).

Lopuksi puhuimme (yleisön pyynnöstä) hieman suomen kielestä ja kulttuurista ja minua pyydettiin myös laulamaan. Lauloin sitten jälleen "Kesäpäivä Kangasalla" - se kun oli sattuneesta syystä hyvässä muistissa. Lopputulemana kaikki olivat kuitenkin ilmeisen tyytyväisiä työpajan antiin, mikä lienee pääasia. Jos olisin tiennyt ryhmän oikeasti osaavan jo englannin perusteet, olisin toki valmistellut tunnin eri tavalla. Mutta minkäs teet! Improvisaatiotaidot ainakin kehittyivät.

Tällä viikolla olivat vuorossa viimeiset julkiset esiintymiseni: yhteisluento kollegani Petarin kanssa kirjastolla otsikolla "Finnish society and libraries - Finnish-Croatian perspectives" sekä suomalaisen musiikin ilta Pixelissä. Erityisesti luento oli minulle (ja Petarille) melkoinen stressin lähde ja väänsin esitystä edellisiltana aamuyöhön asti. Petarilla oli valmisteluun vielä vähemmän aikaa, joten hän kursi oman osuutensa kokoon enimmäkseen luentopäivänä. Luentomme oli osa "Koprivnička Agora" -kulttuuri- ja koulutusohjelmaa, johon kuuluu muun muassa kerran kuussa järjestettäviä yleisöluentoja eri aiheista. Dijana ehdotti yhteisluentoa sen vuoksi, että Petar oli viime kuussa Suomessa kymmenen päivän vierailulla, Grundtvig-apurahalla hänkin. Hän vietti suurimman osan ajasta Helsingin kirjastoissa, mutta vieraili myös Sastamalassa, Tampereella ja Ylöjärvellä. Dijana halusi meidän tekevän jonkinlaista vertailua Suomen ja Kroatian kirjastoista.

Minun osuuteni käsitteli lähinnä Suomen yhteiskunnan ja yleisten kirjastojen historiaa ja kehitystä nykypäivään asti, kun taas Petar näytti paljon valokuvia ja puhui siitä, mitä näki ja minkälaisen käsityksen sai vierailunsa aikana Suomen kirjastojen nykytilasta. Kokonaisuus oli mielestäni onnistunut, joskaan en ymmärtänyt Petarin osiosta saati loppukeskustelusta paljoakaan, kun ne käytiin kroaatiksi. Sain sitten kuulla tiivistelmän seuraavana päivänä. 

Dijana ja Ljiljana avasivat tilaisuuden jännittyneiden esitelmöitsijöiden odottaessa.

Suomen historia (erittäin pienessä) pähkinänkuoressa.


Yleisöä oli paikalla mukavasti (vaikka Petar toivoikin esiintymisjännityksestä johtuen, että paikalla olisi vain kirjastolaisia - ja niin taisin toivoa alunperin minäkin) ja he kuuntelivat kiinnostuneina. 

Esityksestä selvittyämme olimme tyytyväisiä ja helpottuneita - minä siitäkin syystä, että tämä oli viimeinen "virallinen" esiintyminen kirjastolla ja selviydyin siitä kunnialla. Onnistuin siis hoitamaan kaikki Grundtvig-suunnitelmaan kirjatut tehtävät ja mikään ei mennyt puihin! Tai itseasiassa jäljelle jäi vielä suomalaisen musiikin ilta Pixelissä, mutta sen valmistelu ja toteutus - niin kuin kaikki musiikkiin ja laulamiseen liittyvä yleensäkin - oli rentoa ja mukavaa.

Esitykseeni sisältyi Youtube-näytteitä suomalaisesta populaarimusiikista, minkä lisäksi lauloin ja soitin itse. Lainasin eräältä ystävältä (karvalakkimallisen mutta ihan toimivan) kosketinsoittimen, jolla pystyin harjoittelemaan ja jota käytin myös esityksessä. H-hetki koitti eilen ja mieltäni lämmitti kun paikalle oli saapunut niin paljon ystäviä ja kollegoita. Videot eivät ihmisiä kauheasti kiinnostaneet, joten en sitten näyttänytkään kovin montaa. Sen sijaan omaa musisointiani kuunneltiin mielenkiinnolla ja soitin muun muassa Jenni Vartiaista, Tehosekoitinta, Maija Vilkkumaata ja Haloo Helsinki!ä. Kiitos Suomen apujoukoille nuottien toimituksesta. :)

Esityksen jälkeen istuin ystävien kanssa ja mietin, miten äkkiä tämä syksy onkaan mennyt. Muutamaan otteeseen olen miettinyt, että parempi olisi ollut pysyä kotona Suomessa, mutta jälkeenpäin ajatellen en kyllä vaihtaisi päivääkään pois. Nyt kun lähdön hetki lähenee, olo on ristiriitainen: toisaalta odotan jo kotiinpaluuta ja sitä, että näen perheen ja kaikki ystävät. Toisaalta taas tuntuu haikealta jättää täkäläinen elämä ja varsinkin ihmiset näin pian. 

Joka tapauksessa maanantaina - Kaisan päivänä - alkaa viimeinen Kroatian viikkoni ja silloin luokseni lennähtää myös kauan odotettu nimipäivälahja: avomieheni Jussi. Pohdiskelin blogin alkupuolella, miten selviydymme näistä kolmesta kuukaudesta erossa ja nyt jäljellä onkin enää kolme päivää. Helppoa ei ole aina ollut, mutta selviydytty on puolin ja toisin niin hyvistä kuin huonoista päivistä. Nyt kun tietää toisen olevan kohta täällä, kolme kuukautta tuntuu hujahtaneen pikavauhtia. 

Mutta ennen kuin ajatukset kääntyvät lopullisesti kotiinpäin, edessä on vielä pari vierailua lähiseudun kirjastoihin ensi viikolla. Lisäksi raportointia odottaa pari marraskuista huviretkeä Zagrebin seudulle. Eräänä lauantaina vierailin kuvankauniissa pikkukaupungissa nimeltä Samobor ja ystäväni Riikan ollessa täällä kävimme seikkailemassa Medvednican kansallispuistossa ja ihailemassa maisemia Medvedgradin linnasta (jonka lopulta suurella vaivalla löysimme...). Mutta näistä enemmän ensikerralla!

Kulturno kreativni centar Pixel - sotaa apatiaa vastaan

Tämän syksyn aikana olen kuullut paljon Kroatian surkeasta taloustilanteesta, surkeasta hallinnosta, korruptiosta ja siitä, ettei nuorille ole töitä. Nuoret aikuiset opiskelevat, valmistuvat ja palaavat asumaan vanhempiensa luokse, koska eivät löydä töitä eivätkä pysty elättämään itseään. Täkäläisten kanssa keskustellessa on käynyt ilmi, että ongelma on monitahoinen ja joidenkin mielestä se johtuu myös yrityksen puutteesta. Moni on sanonut, että nuoret odottelevat kotona että joku hakisi heidät töihin, eivätkä tee mitään tai ole kiinnostuneita mistään. Kroatiassa on kuulemma perinteisesti saatu työpaikat suhteilla, eikä vielä ole herätty ymmärtämään, ettei kukaan enää tuo töitä eteen hopeatarjottimella. Itse olen kyllä tavannut monta kroatialaista nuorta aikuista, jotka yrittävät tosissaan, eivätkä silti löydä töitä. Kaikilla tuntuu olevan tilanteesta oma teoriansa (aivan kuten Suomessakin, kun nuorisotyöttömyydestä puhutaan), mutta laaja työttömyys on joka tapauksessa tosiasia ja ongelma.

Koprivnicassa joukko nuoria (tai semi-nuoria, kuten eräs heistä asian ilmaisi) naisia ja miehiä halusi jollain lailla ravistella kaupungin nuorisoa ja tarjota heille edes jotain virikkeitä. Nuorille suunnattu kulttuuritoiminta on nukkunut kaupungissa viime vuodet Ruususen unta, mutta nyt asiaan on tullut muutos. Tämä ryhmä - josta osa on työttömiä ja osa työssäkäyviä - perusti tämän vuoden keväällä vapaaehtoismeiningillä kulttuurikeskus Pixelin (Kulturno kreativni centar Pixel), jossa järjestetään viikoittain monipuolista ohjelmaa. Ohjelman suunnittelusta vastaa Pixelin omistajien kanssa yhteistyössä Mamuze, joka on kahden naisen - Mašan ja Andrejan - kulttuuriorganisaatio.

Mamuze, eli Andreja ja Maša Halloweenin kauhurunoillassa.

Tämän kolmen kuukauden aikana olen ollut Pixelissä niin esiintyjänä kuin yleisönäkin ja tapahtumien kirjo on ollut moninainen. Syyskuun alussa osallistuin kansainväliseen iltaan, missä nuoret kertoivat erilaisista vaihto-ohjelmista ja minä puhuin lyhyesti Gruntvigista. Sittemmin Pixelissä on ollut esimerkiksi kaksi "Skeptikot pubissa" -tapaamista, joissa on keskusteltu muun muassa tieteestä ja moraalista:

Skeptikot pubissa


Psykologi ja tutkija Igor Mikloušić puhuu moraalista.

Alkusyksystä Pixel järjesti myös takapihafestivaalin, jossa esiintyi muutama paikallinen ja zagrebilainen bändi.

Koprivnicalaisbändi Lolita

Lokakuussa Pixelissä vietettiin runokuukautta. Ohjelmassa oli niin paikallisten lukiolaisten runoja, dadaistista runoutta ja performanssitaidetta, paikallisen Fran Galovićin runoja runoilijan juhlaviikon kunniaksi, kauhurunoutta Halloweenina ja myös joitakin suomalaisia runoja, kuten aiemmasta postista kävi ilmi.

Lukiolaisten runoilta

Galović incognito -ilta. Paikalliset nuoret esittivät Fran Galovićin runoja lausuen ja laulaen.

Kauhurunouden ilta (jossa minun piti lukea Edgar Allan Poen runoja, mutta valitettavasti olin flunssassa kotona. Kyllä harmitti, etten päässyt käyttämään Halloween-pukuani! Minun piti olla kapteeni Jack Sparrown kadonnut sisar Jane Sparrow ja olin tehnyt hienon peruukinkin mustista sukkahousuista).

Viime viikolla pidin Pixelissä esitelmän suomalaisesta kulttuurista. Rajasin aiheen arkkitehtuuriin, kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja elokuviin (mikä sekin oli ihan riittävästi, kun aikaa oli 45 minuuttia). Lopuksi arvoin kuulijoiden kesken kolme pakettia Sisu-pastilleja sekä Tatu ja Patu - This is Finland -kirjan. Yleisö vaikutti tyytyväiseltä ja mikä parasta, myös ystäväni Riikka oli paikalla! Hän tuli neljän päivän vierailulle Suomesta. :)

Iloinen Sisu-voittaja numero 1.

Iloinen Sisu-voittaja nuomero 2.

Pixel on pyhittänyt oikeastaan koko Marraskuun Suomi-teemalle, vaikka muutakin ohjelmaa siellä toki on. Esitelmäni lisäksi siellä on näytetty suomalaisia elokuvia ja ensi viikolla pidän siellä vielä suomalaisen musiikin illan. 

Pixel on ensimmäisen puolivuotisensa aikana lunastanut paikkansa tärkeänä toimijana kaupungin kulttuurikentällä ja tapahtumailtoina kahvila on tavallisesti täynnä väkeä. Suosituimpia tapahtumia ovat olleet Skeptikot pubissa -kokoontumiset, joissa yleisö on myös innokkaasti osallistunut keskusteluun. Mielestäni Pixelin aktiivit tekevät todella tärkeää työtä ja näyttävät muille esimerkkiä, ettei pidä lamaantua vaikka vaikeita aikoja eletäänkin. Tärkeässä osassa on myös hauskanpito ja ystävien tapaaminen - minut on otettu vastaan lämpimästi ja voin aina luottaa siihen, että kahvilasta löytyy juttuseuraa. Oma syksyni olisi ollut huomattavasti köyhempi ilman Pixeliä ja siellä hengailevia ihmisiä!

Syysretkeilyä Koprivnicassa ja lähiseuduilla - Autumn colours in Koprivnica and its surroundings

Kuten edellisessä postissa mainitsin, lokakuu on ollut täällä epätavallisen lämmin. Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet retkeilemään ja nauttimaan syysväreistä niin Koprivnicassa kuin lähiympäristössä.Nytpä siis luvassa hieman kuvasatoa lokakuun retkiltä!

Lokakuun puolivälin paikkeilla Koprivnican kaupunginpuiston läpi kulkiessa kuvattua:

Kastanjaretki 5. lokakuuta

Syksy on täällä kastanjoiden paistamisen aikaa ja alkukuusta osallistuin paikallisen vaellusseuran kastanjaretkelle. Aluksi mentiin junalla läheiseen Koprivnički Bregin kylään, mistä käveltiin Bilogoran metsään. Vaelluksen pääetappi oli metsämajalla järjestetty kastanjajuhla, jonka jälkeen palattiin Koprivnicaan Jagnjedovecin kylän kautta.

Lähdössä Koprivnican juna-asemalta

Ensimmäinen evästauko oli heti Koprivnički Bregissä, ennen kuin oli vaellettu mihinkään. Sen olen ainakin oppinut, että kroatialaisten kanssa retkeillessä evästauot ovat yleensä matkan tärkein osa!










Evästaukojen jälkeen tärkeimpiä ovat rakija-tauot, joita niitäkin tuppaa retkillä olemaan melko tiuhaan...


"Metsän seinä on vain vihreä ovi, josta valo ohjaa ystäväänsä" (Risto Rasa)














Sienestys on täälläkin suosittua. Tämä komistus päätyi kastanjajuhlan yhteydessä järjestettyyn sieninäyttelyyn.


Perillä pappabändi loi juhlatunnelmaa.


Sieninäyttely oli loistokas!


Ja lopulta saatiin niitä kastanjoitakin.




Kastanjat paistuivat nuotioilla.


Sain itsekin kokeilla paistamista. Todella raskasta hommaa, pannu painoi niin että käsivarret olivat kipeänä seuraavana päivänä!

Pyöräretki Šoderica-järvelle 6.10.:

Paikalliset ovat kyselleet jatkuvasti, joko olen käynyt Šodericalla ja lopulta päätin hypätä pyörän selkään ja lähteä katsomaan, miltä järvellä näyttää. Šoderican tekojärvi sijaitsee n. 13 km Koprivnicasta koilliseen ja menneinä vuosikymmeninä se on ollut suosittu lomailukohde. Nyt matkailutoiminta on hiipunut ja jäljellä on aavemainen, kulahtanut ja ruosteinen turistikylä. Järvellä näkee lähinnä satunnaisia kalastajia. Pilvisenä ja tyynenä syyspäivänä tunnelma järvellä oli hiljainen, rauhallinen ja kaunis.

Retkeilyä Crna Goran metsässä ja viinitarhoilla:

Lokakuun aikana kävin parikin kertaa retkellä Koprivnican laitamilla sijaitsevassa Crna Gorassa. Ensimmäinen reissu oli pyöräretki ystäväni Željkon kanssa. Pyöräilimme metsän ja viinitarhojen läpi vievän reitin (jonka itseasiassa pyöräilin kertaalleen jo syyskuun alussa), joka oli mummopyörälläni melkoisen haastava. Mutta maisemat olivat kauniita!

Crna Gora on täynnä koprivnicalaisten viinitarhoja pikkumökkeineen.

Toiseen otteeseen kävin Crna Gorassa itsekseni. Tällä kertaa jätin pyörän metsän reunaan ja samoilin metsäpolkuja jalan.

Pyöräretki Rasinjan kylään 27.10.:

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina makoilin auringossa kotiparvekkeella ja päätin että täytyy ottaa mahdollisista viimeisistä aurinkopäivistä kaikki irti. Karttaa tutkaillessani muistin jonkun maininneen, että Rasinjassa kannattaa käydä. Matkaa kylään on Koprivnicasta n. 15 km, joten ei kun mummopyörän kyytiin ja menoksi. Jotenkin symbolisesti pyörän kumi oli tyhjentynyt seuraavana aamuna - ikivanha pyöräparka yrittää viestiä, että "tämä on jo liikaa"? Ehkä säästän pyörän enemmältä extreme-retkeilyltä (onhan tässä jo lähiseutu aika hyvin kartoitettukin). Se jääköön nähtäväksi.

Menomatkalla poljin jälleen (karmean möykkyistä) tietä kauniiden maalaismaisemien läpi.

Siinä missä isommissa kaupungeissa (esim. Koprivnicassa) Jugoslavian aikaiset muistomerkit on siivottu piiloon kaupungin laitamille, ovat ne pikkukylissä usein edelleen paikoillaan. Näin myös Rasinjassa.

Tällä reissulla mielenkiintoisinta olivat nämä kaameat kummitustalot. Seurasin kylttiä, jossa luki Rasinjan turistikeskus, mutta tien päästä löytyi villiintynyt puisto ja kaksi autiota kartanoa. Tunnelma oli lievästi sanottuna aavemainen.

Jälkeenpäin kotona sain selvitettyä, että tila ja sen rakennukset ovat kuuluneet itävalta-unkarilaiselle aatelisperhe Inkey Pallinskille. Kartano on valmistunut vuonna 1885 ja säilyi perheen omistuksessa vuoteen 1944. Tämän jälkeen se siirtyi valtion omistukseen ja sitä on käytetty mm. kouluna. Viimeisin suunnitelma oli tehdä kartanosta hotelli, mutta tämä kaatui taloudellisen taantuman vuoksi. Tällä hetkellä talo on surkeassa kunnossa, ikkunat rikki, parvekkeella kasvaa puita ja savupiipun päällä on haikaran pesä (joka kylläkin näyttää hauskalta). Toivotaan, että hieno rakennus ympäristöineen saadaan vielä joskus kunnostettua.

Kummitustaloja tarpeeksi kauhisteltuani lähdin pyöräilemään takaisin Koprivnicaan, nautin ihanasta ilta-auringosta ja matkan varrella ohittamieni pikkukylien tunnelmasta.

 

Tässäpä lokakuun kotiseuturetket pähkinän - tai paremminkin kastanjan - kuoressa! Niitä on mukava muistella näin sateisena marraskuun päivänä.