Marraskuisia hommia - englannin työpajasta suomalaisiin säveliin

Marraskuu on ollut melko kiireinen - niin omien tekemisteni puolesta kuin kirjastolla muutenkin. Kuun alkupuolella kiirettä aiheuttivat erityisesti kirjaston avointen ovien päivä ja vuoden kirjasto -juhlallisuuksien järjestäminen. Avointen ovien päivänä en ollut paikalla, mutta vuoden kirjasto -juhlaan osallistuin. Minua pyydettiin valmistelemaan sinne lauluesitys, joten lupasin esittää juhlassa Pirkanmaan maakuntalaulun "Kesäpäivä Kangasalla". Juhlapäivä oli 11.11. ja pitkän lämpimän jakson jälkeen se oli ensimmäinen oikea syyspäivä. Vettä tuli kuin aisaa ja tuuli puhalsi - onneksi pakkasin elokuussa mukaani goretexit ja Hai-saappaat! Niinpä saavuin juhlapaikalle upeaa, suomalaista syystyyliä esitellen (oli minulla mukana juhlavaatteet, jotka puin kirjastolla, vaikka mietinkin, että tuulipuku ja kumisaappaat olisivat tuoneet esitykseen eksoottista lisäarvoa). Laulu ja muut juhlallisuudet sujuivat hyvin, "Fran Galović"ista tuli virallisesti Kroatian vuoden kirjasto ja sitten syötiin kakkua!

Ohjelmassa oli muun muassa kansanmusiikkia Podravinan alueelta (missä Koprivnicakin sijaitsee).

Kirjaston henkilökunta vastaanottamassa palkintoa.

Vuoden kirjaston onnellinen johtaja. Kuva: Knjižnica i čitaonica “Fran Galović”

Kirjastolaisia (entisiä ja nykyisiä) kaakun äärellä. Kuva: Knjižnica i čitaonica “Fran Galović”

Juhlallisuuksien jälkeen oli aika palata kotiin valmistelemaan englannin kielen työpajaa, jonka pidin viime viikolla. Työpaja järjestettiin paikallisen vammaisjärjestö Bolje Sutran tiloissa ja tarkoitus oli opettaa englannin alkeita aikuisille, joilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia opiskella englantia. Etukäteen ryhmän taitotasoa tiedustellessani minulle sanottiin, ettei kukaan osaa yhtään englantia ja toivomuksena oli käydä läpi ihan perusjuttuja tervehdyksistä ja esittäytymisestä lähtien. Valmistelin tunnin, jossa lähdetään liikkeelle aakkosista ja opetellaan sitten sanomaan hyvää huomenta, hyvää päivää ja niin edelleen. No, itseasiassa ryhmä kyllä osasi jo kaikki asiat, mitä minun oli tarkoitus opettaa. Näin ollen työpaja tuntui omasta mielestäni hieman turhalta, mutta kävimme kuitenkin kaikki asiat läpi ja kenties siinä joku oppi jotain uuttakin. 

Nämä "opittiin" ja aika paljon muutakin.

Työpajalaiset olivat innokkaita ja keskustelua käytiin niin kroaatiksi kuin englanniksi (ja vähän suomeksikin).

Lopuksi puhuimme (yleisön pyynnöstä) hieman suomen kielestä ja kulttuurista ja minua pyydettiin myös laulamaan. Lauloin sitten jälleen "Kesäpäivä Kangasalla" - se kun oli sattuneesta syystä hyvässä muistissa. Lopputulemana kaikki olivat kuitenkin ilmeisen tyytyväisiä työpajan antiin, mikä lienee pääasia. Jos olisin tiennyt ryhmän oikeasti osaavan jo englannin perusteet, olisin toki valmistellut tunnin eri tavalla. Mutta minkäs teet! Improvisaatiotaidot ainakin kehittyivät.

Tällä viikolla olivat vuorossa viimeiset julkiset esiintymiseni: yhteisluento kollegani Petarin kanssa kirjastolla otsikolla "Finnish society and libraries - Finnish-Croatian perspectives" sekä suomalaisen musiikin ilta Pixelissä. Erityisesti luento oli minulle (ja Petarille) melkoinen stressin lähde ja väänsin esitystä edellisiltana aamuyöhön asti. Petarilla oli valmisteluun vielä vähemmän aikaa, joten hän kursi oman osuutensa kokoon enimmäkseen luentopäivänä. Luentomme oli osa "Koprivnička Agora" -kulttuuri- ja koulutusohjelmaa, johon kuuluu muun muassa kerran kuussa järjestettäviä yleisöluentoja eri aiheista. Dijana ehdotti yhteisluentoa sen vuoksi, että Petar oli viime kuussa Suomessa kymmenen päivän vierailulla, Grundtvig-apurahalla hänkin. Hän vietti suurimman osan ajasta Helsingin kirjastoissa, mutta vieraili myös Sastamalassa, Tampereella ja Ylöjärvellä. Dijana halusi meidän tekevän jonkinlaista vertailua Suomen ja Kroatian kirjastoista.

Minun osuuteni käsitteli lähinnä Suomen yhteiskunnan ja yleisten kirjastojen historiaa ja kehitystä nykypäivään asti, kun taas Petar näytti paljon valokuvia ja puhui siitä, mitä näki ja minkälaisen käsityksen sai vierailunsa aikana Suomen kirjastojen nykytilasta. Kokonaisuus oli mielestäni onnistunut, joskaan en ymmärtänyt Petarin osiosta saati loppukeskustelusta paljoakaan, kun ne käytiin kroaatiksi. Sain sitten kuulla tiivistelmän seuraavana päivänä. 

Dijana ja Ljiljana avasivat tilaisuuden jännittyneiden esitelmöitsijöiden odottaessa.

Suomen historia (erittäin pienessä) pähkinänkuoressa.


Yleisöä oli paikalla mukavasti (vaikka Petar toivoikin esiintymisjännityksestä johtuen, että paikalla olisi vain kirjastolaisia - ja niin taisin toivoa alunperin minäkin) ja he kuuntelivat kiinnostuneina. 

Esityksestä selvittyämme olimme tyytyväisiä ja helpottuneita - minä siitäkin syystä, että tämä oli viimeinen "virallinen" esiintyminen kirjastolla ja selviydyin siitä kunnialla. Onnistuin siis hoitamaan kaikki Grundtvig-suunnitelmaan kirjatut tehtävät ja mikään ei mennyt puihin! Tai itseasiassa jäljelle jäi vielä suomalaisen musiikin ilta Pixelissä, mutta sen valmistelu ja toteutus - niin kuin kaikki musiikkiin ja laulamiseen liittyvä yleensäkin - oli rentoa ja mukavaa.

Esitykseeni sisältyi Youtube-näytteitä suomalaisesta populaarimusiikista, minkä lisäksi lauloin ja soitin itse. Lainasin eräältä ystävältä (karvalakkimallisen mutta ihan toimivan) kosketinsoittimen, jolla pystyin harjoittelemaan ja jota käytin myös esityksessä. H-hetki koitti eilen ja mieltäni lämmitti kun paikalle oli saapunut niin paljon ystäviä ja kollegoita. Videot eivät ihmisiä kauheasti kiinnostaneet, joten en sitten näyttänytkään kovin montaa. Sen sijaan omaa musisointiani kuunneltiin mielenkiinnolla ja soitin muun muassa Jenni Vartiaista, Tehosekoitinta, Maija Vilkkumaata ja Haloo Helsinki!ä. Kiitos Suomen apujoukoille nuottien toimituksesta. :)

Esityksen jälkeen istuin ystävien kanssa ja mietin, miten äkkiä tämä syksy onkaan mennyt. Muutamaan otteeseen olen miettinyt, että parempi olisi ollut pysyä kotona Suomessa, mutta jälkeenpäin ajatellen en kyllä vaihtaisi päivääkään pois. Nyt kun lähdön hetki lähenee, olo on ristiriitainen: toisaalta odotan jo kotiinpaluuta ja sitä, että näen perheen ja kaikki ystävät. Toisaalta taas tuntuu haikealta jättää täkäläinen elämä ja varsinkin ihmiset näin pian. 

Joka tapauksessa maanantaina - Kaisan päivänä - alkaa viimeinen Kroatian viikkoni ja silloin luokseni lennähtää myös kauan odotettu nimipäivälahja: avomieheni Jussi. Pohdiskelin blogin alkupuolella, miten selviydymme näistä kolmesta kuukaudesta erossa ja nyt jäljellä onkin enää kolme päivää. Helppoa ei ole aina ollut, mutta selviydytty on puolin ja toisin niin hyvistä kuin huonoista päivistä. Nyt kun tietää toisen olevan kohta täällä, kolme kuukautta tuntuu hujahtaneen pikavauhtia. 

Mutta ennen kuin ajatukset kääntyvät lopullisesti kotiinpäin, edessä on vielä pari vierailua lähiseudun kirjastoihin ensi viikolla. Lisäksi raportointia odottaa pari marraskuista huviretkeä Zagrebin seudulle. Eräänä lauantaina vierailin kuvankauniissa pikkukaupungissa nimeltä Samobor ja ystäväni Riikan ollessa täällä kävimme seikkailemassa Medvednican kansallispuistossa ja ihailemassa maisemia Medvedgradin linnasta (jonka lopulta suurella vaivalla löysimme...). Mutta näistä enemmän ensikerralla!

Viikko 40: suomen kieltä ja laulun iloa

Finnish for Beginners

Viime viikolla pidin ensimmäisen työpajani kirjastolla. Kyseessä oli "Finnish for Beginners", eli suomen kielen alkeet. En ole opettaja, eikä minulla muutenkaan ollut oikein mitään haisua siitä, miten tällaista työpajaa pitäisi lähteä rakentamaan. Tarkoituksena oli pitää 45 minuutin kertaistunto, joten minulla oli hieman ongelmia yrittäessäni pohtia, miten paljon asiaa tuohon aikaan mahtuu.

Keskiviikkoiltana ennen kello kuutta odotin jännittyneenä, tuleeko työpajaan ketään. Hämmästykseni oli suuri, kun väkeä alkoi lappaa sisään ja paikalle saapui myös paikallis-tv:n toimittaja kameramiehen kanssa. (Minua haastateltiin telkkariin jo toista kertaa täällä ollessani. Kansainvälinen tv-urani on hurjassa nousukiidossa.) Lopulta osallistujia oli 24 ja kirjaston pienehkö lukusali suunnilleen täynnä. Olin odottanut ehkä viittä ihmistä, joten yllätyin erittäin iloisesti!

Tästä se lähti, tv-kameroiden surratessa.

Tunnin aluksi kerroin hieman suomen kielen historiasta suomen kielellä ja ihmiset kuuntelivat ihastuneesti naureskellen. Sitten opettelimme aakkoset ja joitakin perusfraaseja, kuten "hyvää päivää", "mitä kuuluu", "minä olen...", jne. Kielioppiosiossa opeteltiin persoonapronominit ja sitten puhuin vähän verbeistä ja substantiiveista, mutta otin vain pintaraapaisun taivutus- ja sijamuotoasioihin, koska ne ovat itsellenikin melko hankalaa osastoa... Välillä teetin keskusteluharjoituksia ja osallistujien innostus oli suorastaan hämmentävää! 

Lopuksi kerroin suomen kielen pitkistä sanoista (esim. lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas) ja keskustelukulttuurin erikoisuuksista. Loppukokeen virkaa toimitti Fröbelin palikoiden Jumppalaulu, joka saavutti suurenmoisen suosion. 

 

Allekirjoittanut oli kyllä ainoa, joka innostui jumppaamaan mukana. Ehkä muilla olikin siksi niin hauskaa.

Työpajan päätteeksi eräs lukiolaistyttö tuli kertomaan minulle olleensa aina kiinnostunut Pohjoismaista ja että tämän jälkeen hän tietää varmaksi, että haluaa opiskella pohjoismaisia kieliä. Yksi vanhempi herrasmies taas sanoi, että hänen tyttärensä on asunut ja työskennellyt Suomessa viimeiset kahdeksan vuotta ja he tulivat siksi vaimon kanssa työpajaan. Olivat kuulemma myös hyvin tyytyväisiä. Ja niin olin minäkin - kukapa ei tällaisen palautteen jälkeen!

---------------------------
Festivaali 50+ 

Viikon toinen tapaus oli torstaina Koprivnican vanhainkodilla järjestetty 50+ juhla. Sastamalassa työhöni kuuluu kirjaston musiikkiosastosta huolehtiminen ja harrastan aktiivisesti laulamista ja soittoa, joten musiikki on luonteva osa vierailuani. Grundtvig-suunnitelmaani kuului "suomalaisten laulujen ilta" ja kirjaston sijaan olimme ajatelleet, että sen voisi järjestää vanhainkodilla. Kun kirjaston johtaja Dijana kysyi asiaa vanhainkodin johtajalta, tämä ehdottikin että esiintyisin siellä olevassa 50+ juhlassa. Lupasin esiintyä tapahtumassa tietämättä sen enempää, mistä on kysymys. Vähitellen minulle valkeni, että tapahtumaan tulee iäkkäitä esiintyjiä eri puolilta Kroatiaa ja Unkarista, ja että yleisössä tulee olemaan noin 200 ihmistä. Minä esiintyisin ulkomaisena kunniavieraana (joka sai erityisluvan esiintyä alle 50-vuotiaana). Iik. 

Sain mahdollisuuden harjoitella vain kerran edellisenä aamuna, mitä ennen olin (kylpyhuoneaarioita lukuunottamatta) laulanut viimeksi yli kuukautta aikaisemmin Suomessa. Edellisestä pianonsoittokerrasta oli vielä kauemmin. Olin valmistautunut esittämään viisi kappaletta, mutta minulta kysyttiin voinko esittää enemmän, jos seuraavaa esiintyjää joudutaan odottelemaan. Lupasin että voin ja varustauduin Suomesta rahtaamallani Kultaisella laulukirjalla.

Torstai-iltana sain kokea jotain erityislaatuista. 50+ juhla olikin eräänlainen vanhusten laulukilpailu, johon oli ollut karsintoja eri puolilla maata. Parhaat esiintyjät olivat nyt Koprivnicassa loppukilpailussa ja esityksiä oli todella laidasta laitaan. Enimmäkseen osallistujat lauloivat kansanlauluja, mutta joukossa oli myös ikivihreitä, jotka itsekin tunnistin. Osa esiintyjistä oli aivan mahtavan hyviä, kun taas jokunen esitys päättyi siihen että niin esiintyjä kuin yleisö nauroivat vedet silmissä, kun kaikki meni niin täydellisesti pieleen. Paha mieli ei kuitenkaan takuulla tullut kellekään - tunnelma oli mahtavan lämmin  ja kaikkein pahiten mokanneille esiintyjille hurrattiin eniten. Soittajat olivat aivan omaa luokkaansa: pianisti ja basisti seurasivat uskollisesti, vaikka laulaja valitsi minkä tahdin ja sävellajin. 

Ensimmäisenä lauloi vuokraemäntäni Marijan äiti (allaolevassa kuvassa). Hän on Kroatiassa kuuluisa kansanlaulujen laulaja ja juhlassa hän esitti ikivanhan laulun kotikylästään. Hän on useana vuonna voittanut koko kilpailun. 

Tässä muutamia muita illan kilpailijoista: 

Allaolevissa kuvissa on illan voittaja, joka oli kyllä aivan omaa luokkaansa. Erittäin vanha ja kumarainen herra nousi lavalle avustajan tukemana ja lauloi laulun "Kondorov Let" (El Condor Pasa / Vain kotka lentää aurinkoon) sellaisella tunteella, ettei yleisössä yksikään silmäkulma säilynyt kuivana. Hän oli voittonsa todella ansainnut. 

Oma esitykseni sijoittui tuomariston harkinta-aikaan, jolloin esityksiä oli kuunneltu noin 2,5 (!) tuntia. Olin valinnut ohjelmistoon (vähäisten harjoittelumahdollisuuksien takia) itselleni tuttuja lauluja: setissä oli Tuonne taakse metsämaan, Valot (Badding), Päivänsäde ja menninkäinen, Yö kerran unhoa annoit (Olavi Virta) ja Kesäpäivä kangasalla. Näiden jälkeen soitin vielä muutaman täytelaulun, jotta seuraava esiintyjä ehti valmiiksi. Yleisö tuntui pitävän esityksestä ja jaksoi vielä pitkän illan loppupuolella keskittyä, vaikkei tietysti laulujen sanoja ymmärrettykään. Moni tuli kuitenkin jälkeenpäin nykimään hihasta ja kiittämään.

Naama punaisena (niin kuin aina) ja väsyneenä mutta onnellisena koetuksesta selvittyäni otin vastaan muistopatsaan ja -diplomin, jotka annettiin kaikille esiintyjille: 

Ohjelman päätyttyä oli aika rentoutua, syödä, juoda ja juhlia. Ruokapöytä notkui perinneherkkuja ja perinteisellä sydänkoristeella koristettu täytekakku kruunasi jälkiruokapöydän. Ehdottomasti parhaat vanhainkotibileet, joihin olen osallistunut! Kuvat puhukoot puolestaan, jälleen kerran.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ENGLISH VERSION

You all know perfect Finnish after the workshop, so I don't have to translate this one. ;)