Kuten edellisessä postissa mainitsin, lokakuu on ollut täällä epätavallisen lämmin. Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet retkeilemään ja nauttimaan syysväreistä niin Koprivnicassa kuin lähiympäristössä.Nytpä siis luvassa hieman kuvasatoa lokakuun retkiltä!
Lokakuun puolivälin paikkeilla Koprivnican kaupunginpuiston läpi kulkiessa kuvattua:
Kastanjaretki 5. lokakuuta
Syksy on täällä kastanjoiden paistamisen aikaa ja alkukuusta osallistuin paikallisen vaellusseuran kastanjaretkelle. Aluksi mentiin junalla läheiseen Koprivnički Bregin kylään, mistä käveltiin Bilogoran metsään. Vaelluksen pääetappi oli metsämajalla järjestetty kastanjajuhla, jonka jälkeen palattiin Koprivnicaan Jagnjedovecin kylän kautta.
 |
| Lähdössä Koprivnican juna-asemalta |
 |
Ensimmäinen evästauko oli heti Koprivnički Bregissä, ennen kuin oli vaellettu mihinkään. Sen olen ainakin oppinut, että kroatialaisten kanssa retkeillessä evästauot ovat yleensä matkan tärkein osa!     Evästaukojen jälkeen tärkeimpiä ovat rakija-tauot, joita niitäkin tuppaa retkillä olemaan melko tiuhaan...  "Metsän seinä on vain vihreä ovi, josta valo ohjaa ystäväänsä" (Risto Rasa)        Sienestys on täälläkin suosittua. Tämä komistus päätyi kastanjajuhlan yhteydessä järjestettyyn sieninäyttelyyn.  Perillä pappabändi loi juhlatunnelmaa.  Sieninäyttely oli loistokas!  Ja lopulta saatiin niitä kastanjoitakin.   Kastanjat paistuivat nuotioilla.  Sain itsekin kokeilla paistamista. Todella raskasta hommaa, pannu painoi niin että käsivarret olivat kipeänä seuraavana päivänä!
Pyöräretki Šoderica-järvelle 6.10.:
Paikalliset ovat kyselleet jatkuvasti, joko olen käynyt Šodericalla ja lopulta päätin hypätä pyörän selkään ja lähteä katsomaan, miltä järvellä näyttää. Šoderican tekojärvi sijaitsee n. 13 km Koprivnicasta koilliseen ja menneinä vuosikymmeninä se on ollut suosittu lomailukohde. Nyt matkailutoiminta on hiipunut ja jäljellä on aavemainen, kulahtanut ja ruosteinen turistikylä. Järvellä näkee lähinnä satunnaisia kalastajia. Pilvisenä ja tyynenä syyspäivänä tunnelma järvellä oli hiljainen, rauhallinen ja kaunis.
       
Retkeilyä Crna Goran metsässä ja viinitarhoilla:
Lokakuun aikana kävin parikin kertaa retkellä Koprivnican laitamilla sijaitsevassa Crna Gorassa. Ensimmäinen reissu oli pyöräretki ystäväni Željkon kanssa. Pyöräilimme metsän ja viinitarhojen läpi vievän reitin (jonka itseasiassa pyöräilin kertaalleen jo syyskuun alussa), joka oli mummopyörälläni melkoisen haastava. Mutta maisemat olivat kauniita!
 
Crna Gora on täynnä koprivnicalaisten viinitarhoja pikkumökkeineen.
      
Toiseen otteeseen kävin Crna Gorassa itsekseni. Tällä kertaa jätin pyörän metsän reunaan ja samoilin metsäpolkuja jalan.
        
Pyöräretki Rasinjan kylään 27.10.:
Lokakuun viimeisenä sunnuntaina makoilin auringossa kotiparvekkeella ja päätin että täytyy ottaa mahdollisista viimeisistä aurinkopäivistä kaikki irti. Karttaa tutkaillessani muistin jonkun maininneen, että Rasinjassa kannattaa käydä. Matkaa kylään on Koprivnicasta n. 15 km, joten ei kun mummopyörän kyytiin ja menoksi. Jotenkin symbolisesti pyörän kumi oli tyhjentynyt seuraavana aamuna - ikivanha pyöräparka yrittää viestiä, että "tämä on jo liikaa"? Ehkä säästän pyörän enemmältä extreme-retkeilyltä (onhan tässä jo lähiseutu aika hyvin kartoitettukin). Se jääköön nähtäväksi.
Menomatkalla poljin jälleen (karmean möykkyistä) tietä kauniiden maalaismaisemien läpi.
Siinä missä isommissa kaupungeissa (esim. Koprivnicassa) Jugoslavian aikaiset muistomerkit on siivottu piiloon kaupungin laitamille, ovat ne pikkukylissä usein edelleen paikoillaan. Näin myös Rasinjassa.
Tällä reissulla mielenkiintoisinta olivat nämä kaameat kummitustalot. Seurasin kylttiä, jossa luki Rasinjan turistikeskus, mutta tien päästä löytyi villiintynyt puisto ja kaksi autiota kartanoa. Tunnelma oli lievästi sanottuna aavemainen.
  
Jälkeenpäin kotona sain selvitettyä, että tila ja sen rakennukset ovat kuuluneet itävalta-unkarilaiselle aatelisperhe Inkey Pallinskille. Kartano on valmistunut vuonna 1885 ja säilyi perheen omistuksessa vuoteen 1944. Tämän jälkeen se siirtyi valtion omistukseen ja sitä on käytetty mm. kouluna. Viimeisin suunnitelma oli tehdä kartanosta hotelli, mutta tämä kaatui taloudellisen taantuman vuoksi. Tällä hetkellä talo on surkeassa kunnossa, ikkunat rikki, parvekkeella kasvaa puita ja savupiipun päällä on haikaran pesä (joka kylläkin näyttää hauskalta). Toivotaan, että hieno rakennus ympäristöineen saadaan vielä joskus kunnostettua.
  
Kummitustaloja tarpeeksi kauhisteltuani lähdin pyöräilemään takaisin Koprivnicaan, nautin ihanasta ilta-auringosta ja matkan varrella ohittamieni pikkukylien tunnelmasta.
      
Tässäpä lokakuun kotiseuturetket pähkinän - tai paremminkin kastanjan - kuoressa! Niitä on mukava muistella näin sateisena marraskuun päivänä.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti